Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Siteerausten valinta

    Siteerauksissa sovelletaan samoja uutiskriteereitä kuin muissakin uutisissa kuitenkin niin, että niissä keskitytään yleensä suurimpiin tai kiinnostavimpiin aiheisiin. Katso Uutiskriteerit ja uutiskynnys.

    TARKISTA AINA, ONKO STT JO KIRJOITTANUT ASIASTA. VÄLTÄ VANHAN AIHEEN TOISTAMISTA, JOLLEI SIITÄ OLE MITÄÄN UUTTA KERROTTAVAA.

    Joskus uutinen voi kuitenkin ylittää siteerauskynnyksen siksi, että se saa muussa mediassa merkittävää huomiota ja herättää runsaasti keskustelua tai aiheuttaa käytännön seurauksia. Tällöin uutista ei voi sivuuttaa, vaikka asia olisi jossakin muodossa ollut esillä aiemminkin tai se esitettäisiin julkisuudessa virheellisesti tai puutteellisesti, sillä yleisöllä on oikeus saada luotettavaa tietoa päivän keskeisistä uutisaiheista.

    HARKITSE ITSE, MITEN UUTISEN MUOTOILET. Katso 2.3.2 Siteerausten tekeminen ÄLÄ SITEERAA SUORAAN UUTISTA, JOTA ET PIDÄ LUOTETTAVANA TAI OIKEIN YMMÄRRETTYNÄ, VAAN TARKISTA TIEDOT ITSE.

    Myös uutistilanne vaikuttaa siteerauskynnykseen kuten uutiskynnykseen ylipäätään. Etenkin varhain aamulla tai viikonloppuisin kynnyksen ylittää pienempikin uutinen, koska sähköinen media tarvitsee käyttöönsä riittävästi tuoretta uutistarjontaa myös kotimaasta. Lehtien verkkosivuilla julkaistuihin uutisiin suhtaudutaan samalla tavoin kuin painettuihin lehtiin.

    ÄLÄ ODOTA PAINETTUA LEHTEÄ, JOS UUTINEN ON JO LEHDEN VERKKOSIVUILLA. ÄLÄ MUUTENKAAN LYKKÄÄ SITEERAAMISTA, JOS ARVIOIT, ETTÄ AIHEESEEN ON JOKA TAPAUKSESSA TARTUTTAVA. ALOITA SITEERAUKSELLA JA JATKA JUTTUA SEN JÄLKEEN TAI SIIRRÄ SE JATKETTAVAKSI ESIMERKIKSI ERIKOISTOIMITTAJILLE TAI ALUEILLE.

    Poikkeuksena ovat kuitenkin uutiset, joita pidät liian epäluotettavina tai epäselvinä. Jätä aina uutispäällikölle tieto siitä, mikä jutussa tuotti pulmia.

    MUISTA, ETTÄ STT:LLÄ ON SITEERAUKSIAKIN TEHDESSÄÄN JULKAISIJAN VASTUU. JOS SITEERATTAVASSA JUTUSSA ESITETÄÄN RASKAITA VÄITTEITÄ, ESIMERKIKSI RIKOSEPÄILYITÄ, OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEN JOHTOON ENNEN SITEERAUKSEN JULKAISEMISTA.

    Näin päätoimittaja tai toimituspäällikkö ottaa vastuulleen mahdollisen julkaisupäätöksen. Muuten sananvapauslain mukainen vastuu asiasta jää toimittajalle ja käsittelijälle. Katso luku 8.6 Toimittajan oikeudellinen vastuu

    SITEERAA JULKISUUDEN HENKILÖN KUOLEMAA KOSKEVAA UUTISTA VAIN, JOS TIEDON VAHVISTAA JUTUSSA LUOTETTAVA NIMETTY LÄHDE. HANKI MUUTOIN AINA VARMISTUS KUOLINUUTISEEN ENNEN SEN JULKAISEMISTA. KUN HARKITSET ESIMERKIKSI POLIITIKON LAUSUNTOJEN SITEERAAMISTA, PUNNITSE PUHUJAN ASEMAA.

    Rivikansanedustajan puheenvuorolla on harvoin uutisarvoa, asiasta vastaavan ministerin mielipiteillä usein on, jollei hän ole esittänyt kantaansa jo aiemmin. (Katso sisäiset ohjeet STT:tä ja muuta mediaa koskevista uutisaiheista)

    Edellinen
    Siteeraukset ja muun median uutisten jatkaminen
    Muiden viestinten seuraaminen on tärkeä osa kaikkien uutistoimitusten...
    Seuraava
    Siteerausten tekeminen
    HANKI SITEERAUKSEN POHJAKSI AINA JULKAISTU JUTTU KOKONAISUUDESSAAN. Siteerattavan...