Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Korjauksen kertominen yleisölle (Julkaistavaa lisätietoa –kentässä)

    Tieto asiakorjausten sisällöstä merkitään myös Julkaistavaa lisätietoa -kenttään. Näin virheellistä versiota käyttäneet asiakkaat voivat julkaista tiedot korjatun version yhteydessä. Julkisen sanan neuvosto edellyttää, että korjauksesta kerrotaan uutisessa avoimesti silloinkin, kun se on tehty jo saman päivän aikana.

    Kerro asiavirheen korjaamisesta niin, että yleisö ymmärtää, mistä virheestä on ollut kyse.

    Korjattu aiempaa uutista: Rakennus valmistuu vasta marraskuussa, ei maaliskuussa.

    Jos virhe perustuu lähteen antamiin väärin tietoihin, kerro tämä myös Julkaistavaa lisätietoa -kentässä. Näin lukija näkee, miksi asia ehkä kerrotaan eri tavoin eri medioissa ja mikä tieto on oikein.

    Korjattu aiempaa uutista: Poliisi korjasi onnettomuuden sattuneen jo kello 14, ei kello 15.

    Kieli- tai kirjoitusvirheiden korjausta ei tarvitse merkitä Julkaistavaa lisätietoa -kenttään, jollei virhe ja sen korjaaminen ole vaikuttanut myös asiasisältöön. Jos kirjoitusvirhe muuttaa esimerkiksi nimen toiseksi, kerro korjauksesta myös Julkaistavaa lisätietoa -kentässä.

    Jos nimi ”Mahkonen” on esiintynyt virheellisesti muodossa ”Makkonen”, korjauksesta kerrotaan sekä Huom- että Julkaistavaa lisätietoa -kentässä.

    Jos nimi on esiintynyt muodossa Mahkonenn, riittää korjauksesta kertominen Huom-kentässä.

    Korjausten tekemisestä eri juttuversioihin kerrotaan lisää Tyylikirjan luvussa Korjaukset ja oikaisut.

    Edellinen
    Korjauksen tekeminen
    Korjauksen tekee yleensä se, joka virheen on tehnyt....
    Seuraava
    Oikaisun tekeminen
    Jos jutun virhe paljastuu vasta sen lähettämistä seuraavana...